Hanke-esittely   Osahankkeet   Puu-muovikomposiitti

SouthWood Etelä-Karjala

Puu-muovikomposiittien asiakaslähtöinen työstäminen ja tuotteistaminen

Puuta on jo kauan käytetty kestomuovien täytteenä. 2000-luvulla puumuovikomposiittien ominaisuudet ovat kehittyneet huomattavasti laajan tutkimuksen myötä ja siitä on tullut kilpailija monelle perinteiselle puuvalmisteelle kuten terassilaudalle. Terassilauta on puumuovikomposiittien selkeästi suurin käyttökohde noin 50 % osuudella kaikista puumuovikomposiiteista - suurissa teollisuusmaissa ympäristölle haitallisien CCA -kyllästeiden eli arseenia sisältävien kyllästeiden käyttökielto on vauhdittanut uuden materiaalin kasvua huomattavasti. Tähän liittyen mainittakoon, että kansainvälinen CCA -kyllästeiden käyttökielto astuu voimaan vuonna 2008.

2000-luvulla puumuovikomposiitteja on ryhdytty käyttämään yhä vaativammissa sovelluksissa, kuten rakennusteollisuudessa. Puu-muovikomposiittien työstäminen ja liittäminen eri sovelluskohteissa tulee entistä merkittävämmäksi osa-alueeksi erityisesti uusien tuotesovellusten kautta. Osahankkeen päätavoitteena on määrittää uusien puu-muovikomposiittien työstämistä ja liittämistä eri työstötavoilla ja työstöparametreilla sekä arvioida näiden käytettävyyttä puu-muovikomposiiteilla eri todellisissa tuotevaihtoehdoissa.

Hanke jakaantuu seuraaviin osatavoitteisiin:

  1. Määrittää optimaaliset työstöarvot eri tavoin valmistetuille puu-muovikomposiiteille 
  2. Määrittää ja mallintaa komposiittien valmistusreseptien ja työstöominaisuuksien riippuvuussuhdetta
  3. Jalkauttaa tulokset käytännön teollisten kohteiden avulla

Lisätietoja:

Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Timo Kärki, professori
tel. +358 5 621 2476 
gsm. +358 40 770 8791
fax. +358 5 432 1711
email: timo.karki(a)lut.fi

Konetekniikan osasto
Skinnarilankatu 34
53850 Lappeenranta

www.lut.fi 

Ajankohtaista

14.02.2012

Puusta ja kuidusta tähti-ideoihin 8.2.2012

Southwood -hankkeen loppuseminaari järjestettiin 8.2.2012 klo 11.30-15.00 Kongressi- ja konserttikeskus Sibeliustalossa. Seminaarissa kuultiin tuoreita ja innovatiivisia ideoita puutuotealan sekä puurakentamisen kehittämiseen. Tilaisuuden asiasisältö pureutui puuhun myös pintaa syvemmältä, tuoden esille uusia mahdollisuuksia puualan yrittäjille kasvattaa puunjalostusarvoa sekä kilpailukykyä liiketoiminnassa. Maakunta-alueen kaavoituksen toiminnan kehittämiseen tilaisuus toi esille uudenlaisen konseptin, jolla aluerakentamista pystytään tehostamaan sekä yhtenäistämään entistä paremmin. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä SouthWood – hankkeen osatoteuttajat.

Uutinen

11.01.2012

Tähti-idea puutuotteelle -esikarsinta 10.1.2012

4.11.2011 – 3.1.2012 välisenä aikana toteutettuun Tähti-idea puutuotteelle -kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yhteensä seitsemän (7) kilpailuehdotusta.

Uutinen

19.12.2011

Työpaja 20.1.2012

Talotekniikkainfo.fi -palvelun markkinointi

Uutinen