Innopark

Hanke-esittely   Osahankkeet   Terästeollisuus

SouthWood Kanta-Häme

Puurakentamisen terästuotteet- ja järjestelmät

Osahankkeen osuus hankekokonaisuudessa on integroida eri toimialojen hyviä käytäntöjä ja tuottaa markkinoille uusia tuotteita, toimintamalleja sekä käytäntöjä, joita voidaan hyödyntää yrityksissä, julkisella sektorilla ja koulutussisällöissä. Perinteinen tapa esimerkiksi rakennejärjestelmien kohdalla on ollut tarkastella joko terästä, puuta tai betonia erikseen. Ajatuksena on saattaa puutuotealan sekä metallialan toimijat yhteisiin kehittämishankkeisiin, jossa voidaan tuottaa uusia, entistä pidemmälle vakioituja ratkaisuja ja saavuttaa tätä kautta kilpailuetua.

Southwood yhdistää puu- ja teräsalan yrityksiä sekä parantaa kilpailukykyä

"Puurakentamisen terästuotteet ja järjestelmät" -projekti yhdistää puu- ja teräsalan yrityksiä ja kehittää niiden kilpailukykyä tutkimuksen ja kehitystyön kautta. Kolmivuotisessa projektissa yhdistetään eri toimialojen hyviä käytäntöjä ja tuotetaan markkinoille uusia tuotteita ja toimintamalleja, joita voidaan hyödyntää yrityksissä, julkisella sektorilla ja koulutuksessa. Esimerkiksi rakennejärjestelmissä on perinteisesti tarkasteltu joko terästä, betonia tai puuta erikseen. Tässä projektissa saatetaan toimijat yhteen ja tuotetaan uusia, entistä pidemmälle vakioituja ratkaisuja, joilla voidaan parantaa yritysten kilpailukykyä. 

Projektissa on jo aloitettu alan yritysten kartoitus ja neuvottelut useiden toimijoiden kanssa. Tällä hetkellä luodaan kontakteja ja kartoitetaan kehitettäviä ideoita. Tällä hetkellä etsitään sopivia pilottikohteita ja projektiin osallistuvia yrityksiä aluksi Kanta-Hämeen alueelta. Projektissa tehdään ylialueellista yhteistyötä, sillä mukana on viisi maakuntaa. Eniten projektista hyötyvät ne puu- ja metallialojen yritykset, joilla on tarve kehittää ideoitaan tai toimintamallejaan.

Ideoista valmiiksi tuotteiksi

Projekti antaa hämäläisille puu- ja teräsalan yrityksille mahdollisuuden kehittää ideoitaan valmiiksi tuotteiksi. Osaaminen lisääntyy kykynä tehdä uusia, entistä kilpailukykyisempiä tuotteita rakennusalan tarpeisiin. Esimerkiksi uudet, tiukentuvat energiamääräykset pakottavat rakennusalan yrityksiä keksimään uudenlaisia ratkaisuja rakennusten ulkovaipan energiatehokkuuden parantamiseksi. Myös ensi vuonna voimaanastuvat yhteiset, eurooppalaiset rakentamismääräykset luovat tarpeita uusien tuotteiden kehittämiseen.  Projektiin osallistuvalla yrityksellä on mahdollista saada konsulttipalveluja sekä rakenneteknisiä testipalveluja huomattavasti edullisemmin. Lisäksi hankkeen puitteissa voi tutkia tuotteen mahdollista standardointia ja suojausta.

Tavoitteena on, että projektin loppuessa projektiin osallistuneiden yritysten kilpailukyky alalla on parantunut. Lisäksi yritykset ovat löytäneet alueelta yhteistyökumppaneita uusien tuotteiden valmistamiseen ja markkinointiin.

Teknologiakeskus Innopark Oy

Teknologiakeskus Innopark Oy tarjoaa toimitiloja ja niihin liittyviä palvelukokonaisuuksia yritysten eri kehitysvaiheisiin sekä hallinnoi ja toteuttaa erilaisia Hämeenlinnan seudun elinkeinoelämää kehittäviä projekteja. Innopark toimii kolmessa paikassa Hämeenlinnassa: Visamäessä, Moreenissa ja Lammilla. Visamäessä Innopark toimii neljässä rakennuksessa, Moreenissa kahdessa ja Lammilla yhdessä. Teknologiakeskus on Suomen Teknologiakeskusten Liiton (TEKEL) sekä International Association of Science Parkin (IASP) jäsen. Sen vahvoina yhteistyökumppaneina ovat Kehittämiskeskus Oy Häme, Hämeen ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto sekä alueella toimivat yritysten tutkimus- ja kehitysyksiköt. Innoparkiin sijoittuu yrityksiä, joiden toiminnan osaamisaloina ovat mm. tieto-, hyvinvointi-, metalli-, viestintä- ja ympäristöteknologia.

Lisätietoja:

Teknologiakeskus Innopark Oy/ Innopark Programmes Oy
Janne Haverinen, projektipäällikkö/Asumisen osaamisklusteri
gsm: +358 50 544 0111
email: janne.haverinen(a)innopark.fi 

Vankanlähde 7
13100 Hämeenlinna

www.innopark.fi 
Hankesivusto, Innopark

Ajankohtaista

14.02.2012

Puusta ja kuidusta tähti-ideoihin 8.2.2012

Southwood -hankkeen loppuseminaari järjestettiin 8.2.2012 klo 11.30-15.00 Kongressi- ja konserttikeskus Sibeliustalossa. Seminaarissa kuultiin tuoreita ja innovatiivisia ideoita puutuotealan sekä puurakentamisen kehittämiseen. Tilaisuuden asiasisältö pureutui puuhun myös pintaa syvemmältä, tuoden esille uusia mahdollisuuksia puualan yrittäjille kasvattaa puunjalostusarvoa sekä kilpailukykyä liiketoiminnassa. Maakunta-alueen kaavoituksen toiminnan kehittämiseen tilaisuus toi esille uudenlaisen konseptin, jolla aluerakentamista pystytään tehostamaan sekä yhtenäistämään entistä paremmin. Tilaisuuden järjestivät yhteistyössä SouthWood – hankkeen osatoteuttajat.

Uutinen

11.01.2012

Tähti-idea puutuotteelle -esikarsinta 10.1.2012

4.11.2011 – 3.1.2012 välisenä aikana toteutettuun Tähti-idea puutuotteelle -kilpailuun saapui määräaikaan mennessä yhteensä seitsemän (7) kilpailuehdotusta.

Uutinen

19.12.2011

Työpaja 20.1.2012

Talotekniikkainfo.fi -palvelun markkinointi

Uutinen